Ääni siltana äidin ja lapsen varhaisessa vuorovaikutuksessa

Mus. maist. Hilkka-Liisa Vuori 2002

Ihminen on ääniolento. Meillä jokaisella on syvällä tietoisuudessamme muistikuva äänestä. Kohdun turvallinen olotila ja äidin ääni. Me kehitymme ja kasvamme äidin kohdussa ääniä kuunnellen. Pieni syntymätön ja syntynyt vauva rakastaa äidin ääntä yli kaiken, oli ääni millainen tahansa äidin omasta mielestä.

Me ilmaisemme tunteitamme äänellämme. Äänemme on yhtä persoonallinen kuin sormenjälkemme, yhtä ainutlaatuinen.

Mikään mitä sanomme ei koskaan ole merkityksetöntä. Eli toisin sanoen kaikki sanomamme sanat ovat merkityksellisiä, mutta ne ovat sitä äänellisesti. Emme voi huijata ääntämme. Se paljastaa tunnetilamme. Ääni paljastaa myös ikämme, se muuttuu vuorokauden ajan mukaan, terveytemme vaikuttaa ääneemme, henkinen tilamme ja stressimme kuuluu äänessämme.

Äänestä voi myös välittyä ristiriitaisuuksia sanasisältöön nähden. Jokaiselle on tuttu tilanne, jolloin yrittää sanoa jotain iloisesti, vaikka on surullinen. Ja vaikka yrittääkin sanoa asian iloisesti, ääni ei käänny iloiseksi, se paljastaa meidän todellisen tunnetilamme. Äänellinen viesti on tällöin aidompi kuin sanallinen viesti, jota se tuo. Toisaalta, me voimme äänellämme vaikuttaa siihen, miltä meistä tuntuu. Ääni vaikuttaa meissä. Äänen, mielen ja kehon liike on vastavuoroista. (Vuori 1999; Piha, Jauhiainen 1993,2114-15)

Ennen syntymää

Ranskalaisen professorin, Iegor Reznikoffin mukaan ennen syntymää äidin äänen tulee olla vauvaa varten. Äiti voi osoittaa laulunsa vauvalle, hän voi keskittyä vauvaan laulaessaan. Äidin on mahdollista kokea ruumiillisuutensa mitä herkimmällä tavalla- ei vain fyysisesti vaan myös äänen avulla. (Vuori 1996,31)

Syntymättömän vauvan tietoisuus on aktiivisesti tekemisissä ennen kaikkea äänen kanssa. Reznikoff kutsuu syntymää edeltävää tietoisuutta syvätietoisuudeksi. Vauvan tietoisuus muodostuu ja rakentuu paljolti äänen kautta. Rytmi ja ääni, liike ja ääni. Ääni, liike ja rytmi ovat pääasiassa äidin tuottamia, mutta lisäksi vauva kuulee myös, mitä ympärillä tapahtuu. (Vuori 1996,31) Äidin ääni värähtelee äidin luuston kautta lapsen maailmaan välittäen näin lapselle ensimmäiset tiedot ulkomaailmasta. (Weeks 1991, 45.)

Voidaan sanoa, että kuulo on ensimmäinen aisti, jolla vauva on yhteydessä ulkomaailmaan. Ääni on vauvalle yhteys näkymättömän maailmaan, meidän maailmaamme. Kuuloaisti on hyvin kehittynyt sikiöllä jo raskauden puolivälin jälkeen ja sikiö reagoi spesifisesti moniin ääniärsykkeisiin. (Piha, Jauhiainen 1993, 2116) Sikiövaiheessa n. neljännellä raskauskuukaudella sikiön kuuloaisti on jo hyvin kehittynyt, ja sikiö kuulee paitsi kohdunsisäisiä myös kohdun ulkopuolisia ääniä. Raskauden viimeisen kolmanneksen ajoilta voidaan sanoa, että vauvalla on jopa muisti siitä, mitä hän kuulee. Lääketieteellisesti on osoitettu että sikiöt jo kolmantena raskauskuukautena voivat reagoida ääneen. Miltei kaikki terveet sikiöt reagoivat viimeistään seitsemännellä raskauskuukaudella.

Sikiö ymmärtää kielen intonaatiota ja äidin puheesta välittyvää tunnetilaa, eli sanooko äiti esim. iloisesti vai tuskaisesti ”aah”. Jo 7.-9. raskauskuulla vauva äidin kohdussa huomaa eron kielen sävelkulussa, jos äiti puhuu yht’äkkiä jotain vierasta kieltä erilaisella intonaatiolla kuin omaa äidinkieltään. Vauvan kuuleminen on myös kulttuurin kuulemista. Vauva kuulee koko kehollaan, koska koko keho vastaanottaa värähtelyä. Nämä asiat ovat olleet tunnettuja jo muinaisessa traditiossa. Vain rippeet ovat kulkeutuneet meille suullisen tradition muodossa. (Rezn. 1987, 258.; Vuori 1996,34)

Raskaana olevan vatsa ja kohtu ovat erittäin meluisia paikkoja. Kohdun äänten volyymi taso vastaa n. 85-90 desibelin äänitasoa vapaassa tilassa. (Lehikoinen luento.1999) Äidin vatsan äänet ovat kovimpia ääniä, joita vauva kuulee. Äidin ääni, ja isän ääni ja muut ajoittaiset äänet ovat hiljaisempia, mutta kuultavissa olevia silti. Hänen äänimaailmaansa hallitseva ääni on kuitenkin äidin sydämen syke. (Verny, Kelly 1982,15, 25)

Ääntä voidaan sanoa syvätietoisuuden kieleksi, joka kykenee luomaan dynaamisen, aktiivisen suhteen jopa syntymättömään lapseen. Entisinä aikoina tällaista tapahtui niin Suomessa kuin muuallakin. Reznikoffin mukaan Intiassa äidin pitää laulaa odotusaikanaan, ei itsensä vaan lapsen takia. Vielä 30 vuotta sitten Savoyssa (Pohjois-Italia, Sveitsi) oli vastaavanlainen traditio. (Rezn. 1981,197.)

Raamatussa kerrotaan Marian vierailusta Elisabethin luona, kuinka vauva hypähti riemusta Elisabetin kohdussa kuullessaan Marian tervehdyksen. Kahdesti Luukas mainitsee Elisabethin olleen tuolloin kuudetta kuukautta raskaana.(Luuk.1:26,36. ) Äidin ja lapsen suhteesta voi kehittyä paras mahdollinen kehojen ja tietoisuuksien välinen suhde. Mitä tahansa äänen ja laulun avulla sielullisesti herätetty lapsi myöhemmin kuunteleekaan, hän kantaa aina mukanaan myös syvemmän tietoisuuden, kyvyn herkästi kokea oma syvätietoisuutensa. (Reznikof 1989,Vuori 1996, 33)
Laulettu ääni on voimallisempaa kuin puhuttu. Äänen aalto (esim. o-vokaali), joka on kestoltaan pidempi kuin puhuttu tavu, menee syvemmälle, voimakkaammin kuin puhuttu tavu. (Reznikoff 1989, Vuori 1996,34)

On olemassa tutkimuksia, joissa on todettu, että vauvat painavat mieleensä mutkikkaita lauluja ja kertomuksia, kun niitä toistetaan heille kolmen viimeisen raskauskuukauden aikana. Vauvat tunnistavat ne synnytyksen jälkeen ja reagoivat tuttuihin lauluihin kiinnittämällä niihin tavallista enemmän huomiota. (Brazelton 1995, 35; Saloheimo 1991,48; Laakso 1987) Tutun laulun ei kuitenkaan tarvitse olla monimutkainen eikä pitkä. Se voi olla vaikka äidin laulama pitkä vokaali a—lämmöllä ja rakkaudella laulettuna. Vauvalle laulamisen päämääränä ei ensisijaisesti ole musiikkikasvatus vaan laululla pyritään ennemminkin kasvattamaan perusturvallisuutta.

Äidin äänellinen suhde lapseen alkaa joka tapauksessa jo ennen lapsen syntymää –lapsi kuulee äidin äänen, puheenkin. Voidaan ajatella, että äidin laulu voi myös helpottaa lapsen maailmaan tuloa. Äidin tuttu ääni saattelee häntä syntymään. Ja vaikka äiti ei voisikaan laulaa synnytyksessä, odotusaikainen laulaminen on positiivista keskittymistä vauvaan ja omaan itseen.

Äänen rentouttava ja rauhoittava vaikutus voi kantaa myös synnytyksen jälkeen monissa tilanteissa. Ääni voi rentouttaa imetystilanteessa. Ääni voi laukaista kireän mielentilan. Hellä tuutulaulu rauhoittaa ensin äidin, joka sitä laulaa ja sitten myös lapsen. Äiti voi ja saa ilmaista äänellään tunteitaan, tämänkin lapsi oppii häneltä.

Synnytys

Äänenkäytöstä on apua myös synnytyksessä. Jo muutaman harjoituskerran jälkeen voi oppia tuntemaan äänen värähtelyn kehossaan. Tuleva äiti pystyy synnytyksen aikana aktiivisesti ohjaamaan tietoisuuden alemman kehon osan alueelle. (Zimmermann 1991.)

Äänen käytön lähtökohtana on kehoresonanssi. Tarkoituksena on, että odottava äiti oppisi tuntemaan itsensä värähtelevänä olentona, soivana instrumenttina. Kehoresonanssia opetellaan konkreettisesti käsin tunnustelemalla äänen sointia omassa rintakehässä, päässä, selässä jne. Laulaessa opetellaan tietoisesti tunnistamaan äänen resonanssia eri puolilla kehoa. Ihanteellista olisi, että äiti pystyisi synnytyksen aikana aktiivisesti ohjaamaan tietoisuutensa alemman kehon alueelle ja näin rentouttamaan sen. (Vuori 1999)

Voisi jopa sanoa: värähtelen siis olen. Äänellä me voimme hieroa ja koskettaa itseämme fyysisesti sisältämme. Jo se asenne, että "ooh resonoin, tunnen vaikka vähäistäkin värähtelyä" muuttaa meidän suhtautumistamme ääneen ja itseemme äänellisinä olentoina. Ääni on jokaisen ihmisen jo olemassa olevaa pääomaa. On vain kysymys siitä, että opimme ottamaan tätä pääomaa parhaalla mahdollisella tavalla käyttöön.

Sairaalaympäristö on vieras ja ehkä pelottava. Äiti on usein levoton ja hermostunut. Hän voi palata hiljaisempaan tietoisuuteen äänen avulla. Heti alkaessaan tuottaa ääntä, hän on syvässä tietoisuudessaan ja myös ulkoisessa tietoisuudessaan ja näin omassa kehossaan läsnä.

Ääni auttaa keskittämään ponnistuksen energiaa ja hallitsemaan omaa kehoa ja kipua. Ns. alkukantaisten luonnonkansojen kulttuureissa ihmiset vielä omaavat rentoutumiskykyjä, jotka auttavat kivun kohtaamisessa. Heillä rytmiset liikkeet, laulut ja hengitysliikkeet korvaavat kipulääkkeet. (Zimmermann 1991.)

Äänen käyttämisellä on monta merkitystä synnytyksessä. Pitkien vokaalien ja soivien konsonanttien laulaminen rauhoittaa äitiä fyysisesti, psyykkisesti ja henkisesti.

Fyysisesti –laulaminen syventää hengitystä, rauhoittaa pulssia ja rentouttaa. Synnytyksen alkuvaiheessa, kun äiti laulaa pitkää o-vokaalia, hänen uloshengityksensä pitenee. Uloshengitys voi kestää kymmenen sekuntia ilman ponnisteluja ja ilman kontrollia. (Rezn.1989) Odotusaikainen laulaminen harjoittaa pallean lihaksia ja auttaa keskittymään uloshengitykseen, mikä auttaa äitejä rentoutumaan synnytyksen aikana. Rento äänenkäyttö myös helpottaa lantion alueen rentoutuksessa. Lantion alueen rentoutta tukee nimen omaan suun ja leuan rentous. Tämä siksi, että suun ja lantion alueen hermotukset ovat yhteydessä toisiinsa. (Odent 1986,30) (Hirvonen 1998, 39)

Psyykkisesti --pitkien vokaalien laulaminen vaikuttaa syvälle tietoisuuteen. Ääni vaikuttaa sekä äidin että vauvan tietoisuuteen. Ääni johdattaa keskittyneeseen mielentilaan. Laulaessaan hiljaista ja keskittynyttä ääntä äiti on sekä syvässä tietoisuudessaan että myös ulkoisessa tietoisuudessaan ja näin omassa kehossaan läsnä. Hän on keskittynyt ja valpas.

Laulettaessa voi pitää silmiään kiinni. Ei ole tarkoitus, että äiti on poissaoleva tai vaipuu unenomaiseeen tilaan. Silmien kiinniolo auttaa keskittymään mahdollisimman tehokkaasti äänen vaikutukseen kehossa. Silmiään kiinni pitävä ihminen kuuntelee eri tavalla, tarkemmin kuin laulaessaan ympäristöään tarkkaileva ihminen.

Synnytyksen alussa voi laulaa vaikka kokonaista laulua, jos haluaa. Kipujen yltyessä on tarkoitus äänen avulla ylläpitää mahdollisimman rentoutunutta ja keskittynyttä oloa. Tällöin voi laulaa yhtä vokaalia (A, O, U) pitkään yhdellä äänellä tai hyräillä pientä melodianpätkää vaikka ilman sanoja. Voi laulaa myös vaikka pientä rukousta, kuten kyrie eleison (Herra armahda).(Vuori 1999) Äänen avulla äiti on supistuksen dynamiikan mukana ja valmistelee samalla supistusta seuraavaa rentoutusvaihetta Supistusta voi seurata esim. voimakkaalla a-, o tai u- äänteellä (Rezn. 1992). Synnytyslääkäri Zimmermannin mukaan supistusta voi seurata myös a-o-u-m- äänteillä ja supistuksen jälkeen rentoutua a-äänteellä (Zimmermann 1991). Myöhemmässä vaiheessa synnytystä voimakas vokaalien sanominen voi auttaa ponnistuksissa. Tällöin ääni ei ole enää varsinaista laulamista, muttei kontrolloimatonta huutoakaan. (Rezn. 1992)

Synnytykseen valmentautuessa olennaista on oppia kuuntelemaan kehoaan, miten se soi ja suuntaamaan sointia ja äänen resonanssia tietoisesti lantion alueelle. Pääasiassa lauletaan matalia, rintakehän korkeudella ja siitä alaspäin resonoivia ääniä. (Vuori 1999)

Ääni ja keho ovat toisiinsa suhteessa siten, että matalat äänet resonoivat eli värähtelevät parhaiten kehomme alemmissa osissa: vatsan rinnan ja alaraajojen ja selän alueella ja korkeat äänet taas kehomme ylemmissä osissa, eli kaulan pään ja niskan alueella.
Josa laulamme A:ta se värähtelee enieten rinnassa, U tuntuu posken ja suun alueella, O kurkussa ja kaulassa, E ja I pään onteloissa ja koko päässä (Saloheimo 1991,48-51, Reznikoff 1991, Vuori 1996)

Vokaaleilla ja tavuilla on toiminnallinen tarkoituksensa. Yleensä jos on vaikeaa tai tuskaista, laulaminen auttaa. Muinaisessa suullisessa traditiossa ihmiset lauloivat kaikissa elämän vaiheissa, eri vuodenaikojen mukaan, pelossa, tuskan hetkellä, päivän eri aikoina, mielentilan mukaan, ennen synnytystä, synnytyksen hetkellä, lapsuudessa. He lauloivat kehtolauluja, oppilauluja, työlauluja, valituksia ja voittolauluja. Yleensä aina muutoksen hetkellä he lauloivat. (Rezn. 1989.) Harmoninen ääni antaa meille fyysisesti hyvän olon tunteen. Epäharmoninen ääni tuntuu usein epämiellyttävältä. (Saloheimo 1991, 48.)

Ennen synnytystä kehon resonanssia haetaan myös varsin hiljaisella äänellä. Hiljainen ääni avaa tietoisuutta ja herkistää aisteja. Toisaalta, synnytyksen eri vaiheissa äänen voimakkuus voi vaihdella. Harva ihminen pystyy laulamaan hiljaisella äänellä, kun supistus on kova. Voimakas, rennosti laulettu ääni on kuitenkin erilainen kuin pelkästään huudettu ääni. Ääni auttaa äitiä keskittämään ponnistuksen energiaa ja hallitsemaan omaa kehoa ja kipua. Voimakas, hallittu ääni parhaimmillaan voi soida koko kehossa ja hengitys menee syvälle lantioon saakka.

Pieni vauva

Ensimmäiset kuukaudet syntymän jälkeen vauva tutkii kaikkea, erityisesti ääntä. Hänellä on erittäin tarkka kuulo. ”Monet ihmiset kuulevat vain yhden äänen kitaran kielestä. Mutta ehkä vauva kuulee viisi, vaikka hän ei vielä laula.” (Rezn. 1989.) Vauvan ja pienen lapsen tarkasta kuulosta todistaa sekin, että lapsi oppii nopeasti puhumaan. Lapset kuulevat kaikki äänteet hyvin tarkasti. (Rezn. 1993)

Lapset myös tuottavat ääntä heti syntymästään lähtien. He osaavat tehdä paljon erilaisia ääniä suullaan, ja usein he oppivat laulamaan ennen puhetaitoa tai kävelyä. Äänen taso on olemassa jo ennen puhetta. Koska muistikuva äänestä on lapsen syvässä tietoisuudessa, äänen vaikutus lapseen voi myöhemminkin olla hyvin voimakas. (Rezn. 1994)

Neljän tai viiden viikon iässä vauva reagoi hymyllä valikoivasti oman äitinsä ääneen. Visuaalinen tunnistaminen tapahtuu kaksi viikkoa myöhemmin (Piha, Jauhiainen 1993, 2117)

Vauva tulee jo kolmantena kuukautena tietoiseksi, että hän voi kuunnella omaehtoisesti tuottamiaan ääniä, kun taas ympäristön erilaisilta kuulostaviin ääniin ei voi vaikuttaa. Jo kolmantena kuukautena alkavat jokeltelumonologit, joissa vauva toistelee äännähdyksiään ja selvästi kuuntelee niitä kuin kaikua. Kuusi kuukautta myöhemmin hän käyttää tätä kokemusta alkaessaan imitoida äitinsä ääniä. Lapsen äänimaailma, ruuminkuvan ”äänten sisätila” voi rakentua ainoastaan mikäli hänellä on ollut riittävästi mahdollisuuksia ”kylpeä” tyydyttävässä äänimaailmassa. Äidin äänen melodisuus ja muut ominaisuudet vaikuttavat siihen, millaiseksi pieni lapsi olonsa tuntee, lämpimäksi tai kylmäksi jne.. (Piha, Jauhiainen 1993,2117)

Jo vastasyntynyt pystyy sovittamaan oman ääntelynsä tiettyä säveltasoa vastaavaksi, vaikka hänen ääntöelimistö on vielä puutteellinen. Jo kuuden kuukauden ikäinen lapsi tekee ääniharjoituksia, vokalisaatioita, muuntelee ja imitoi sävelkorkeuksia ja erottaa muutoksia melodian kaarroksissa. (Fredrikson 1994,42)

Kyky erotella kuulolla puhenäänen ominaisuuksia kypsyy varhemmin kuin kyky tulkita sanojen käsitesisältöjä. Myös myöhemmin elämässä kyky, jolla tulkitsemme esim. toistemme sanojen takaa äänenpainojen ja -sävyjen kätkemiä merkityksiä, on universaalinen ilmiö. (Piha, Jauhiainen 1993,2119)

Reznikoff uskoo, että ihmisen ääni on kaikista tehokkain ja voimakkain instrumentti. Tämän puolesta puhuu hänen mukaansa Pariisin X Nanterren yliopistossa tehty tutkimus, jossa tutkittiin, minkälainen ääni parhaiten rauhoittaa pienen vauvan. Tutkimuksen kohteena olivat erityisesti syntyneet keskoset. Tutkimuskriteerinä oli vauvan pulssin hidastuminen. Paras rauhoittaja oli vauvan oman äidin ääni ja äidin laulu. Vain muutamissa tapauksissa äidin ääni ei ollut lapselle hyvä. Esim. jos äiti ei ollut halunnut lasta, lapsi ei pitänyt äidin äänestä. Hyvä rauhoittaja oli meren kohina. Rauhoittava vaikutus kesti kuitenkin vain niin kauan kuin kohina kuului, kun se loppui, vauvan pulssi nousi taas. Vaikutus jäi siis lyhytaikaiseksi. (V uori 1996,32)

Toiseksi paras vaikutus oli pohjoisskotlantilaisten (Hebridit) naisten perinteisellä laululla. Meidän kulttuurissame hvyä vaikutus voisi olla esim. vanhoilla kansanlauluilla. Tämän laulun vaikutus kesti myös laulun loputtua. Hyvä vaikutus oli myös Reznikoffin laululla. Hän lauloi Thoronet´n kirkossa Ranskassa, jossa on erittäin hyvä luonnollinen resonanssi. Hänen laulunsa jälkeen lapsen pulssi pysyi rauhallisena vielä kauemmin kuin naisten laulun jälkeen. Reznikoff sanoo syynä olevan puhtaan äänen aallon, joka menee syvälle äänitietoisuuteen. Reznikoffin mukaan ihmisen ääni on parasta terapiaa, mutta varsinkin naisten äänet, naisten todelliset, luonnolliset äänet, ei taidelaulu. Jokaisella meillä on äänimuistissaan naisen ääni, koska jokainen on ollut äidin kohdussa. (Vuori 1996, 32)

Japanilaisissa tutkimuksissa on todettu, että puhdas ääni rauhoittaa parhaiten vastasyntyneen. Puhtaalla äänellä on yksinkertainen siniäänen muoto. Vastasyntyneet tyyntyvät pehmeällä, puhtaalla äänellä ja matalalla korkeudella, ja ärsyyntyvät karkeilla äänillä, joihin liittyy epätasaisia liikkeitä. (Vuori 1996, 33)

Äänisilta

Äidin ja pienen vauvan suhde on ikuinen mysteeri ja ihailun kohde. Näyttää siltä, että äiti pystyy ymmärtämään vauvansa pienimmätkin tarpeet kysymättä. Äidin ja lapsen suhde on harmoninen. Tai voidaan sanoa, että äiti on virittynyt lapsen kanssa samalle taajuudelle.

Ymmärtääkseen vastasyntynyttä äidin tulee olla oikeassa henkisessä tilassa ja halukas ymmärtämään lastaan. Hänen tulee myös haluta täyttää vauvan tarpeet ja reagoida tämän viesteihin. ( Stern 1985, 138-42)

Tarkkaillessamme vauvan ja äidin välistä vuorovaikutusta voimme suorastaan nähdä, miten hengitys ja vastavuoroiset äänet muodostavat heidän välilleen kuin ”resonoivan äänisillan”. Sitä myöten tapahtuu ilmiselvää tunteiden ja ”ajatusten” vaihtoa. Lapsi viestittää tunnetilojaan äännähtelemällä, liikehtimällä ja ilmehtimällä ja akustisesti läsnäoleva äiti palauttaa näitä kuin kaikupohjana tajuten luonnostaan, mitä lapsi tarkoittaa. Tämä puolestaan lukee äitinsä äänen rytmistä ja melodisuudesta tunneperäisiä viestejä, jotka ovat lapselle ensimmäistä ”musiikkia”. (Piha, Jauhiainen, 1993,2115)

Pieni vauva etsii aktiivisesti vastavuoroisuutta sytymästään lähtien. Hän tarkkailee äitinsä sanatonta viestintää ja vastaa ruumiinkielellä. (Piha, Jauhiainen 1993,2116) Paljon ennen kuin sanat merkitsevät vauvalle mitään, hän tajuaa puheen musiikin. On vähemmän tärkeää, mitä äidin sanat tarkoittavat semanttisesti kuin se, miten ne sanotaan. (Sinkkonen 1997,43)

Musiikkiin oleellisesti kuuluva käsite, dynamiikka, myös näyttäisi olevan jo muutaman viikon ikäisen vauvan havaittavissa. Vauva pystyy aistimaan mekaanisesti säädetyn äänen voimakkuuden lisäksi myös hiljaisten ja voimakkaiden kohtien vaihtelun musiikkikappaleen sisällä.

On myös tutkittu, että pienet vauvat pystyvät harhautusyrityksistä huolimatta yhdistämään valon voimakkuuden ja äänen intensiteetin toisiinsa. Tutkimuksissa on käytetty sydänkäyrää mittarina. Voimakkaan valon yhteydessä vauvat odottivat myös voimakasta ääntä. Näin ollen voidaan ajatella, että rauhallinen tasaisella äänen voimakkuudella soitettu musiikki rinnastuu lapsen mielessä automaattisesti ilman erityistä oppimisen vaihetta, hämärään valaistukseen ja voi näin edesauttaa rauhoittumisessa, esimerkiksi nukuttamisen yhteydessä. (Erkkilä 1995, 90)

Ihmisen kokonaisvaltainen suhde ääneen ja sanattomaan elämysmaailmaan kuvastuu mm. musiikin esitysmerkinnöissä. Musiikin tulkintaohjeet kertovat kokemuksista, joissa ruumiilliset tuntemukset ja psyykkiset tunteet ovat toisistaan erottamattomissa: musiikkia esitetään hyväilevästi, raskaasti, kirkkaasti, väristen, leveästi, hehkuvasti jne. Voisi ajatella yleisemminkin että emotionaalisen elämyksen syvällisin perusta on yhteydessä kehityksellisesti varhaiseen kinesteettiseen ”tuntemusmaailmaan”. Tunteet tuntuvat , resonoivat, suru painaa rinnassa, jokin voi kuohuttaa mieltämme, raivo saa meidät ratkeamaan liitoksistamme jne. Musiikin kieli on tunteenomaisesti enemmän totta kuin puheen kieli. (Piha, Jauhiainen 1993,2120)

Mielenkiintoinen on myös tieto siitä, että tuttu laulu voi lohduttaa lasta silloin kun äiti ei ole paikalla. Laulu voi olla symboli äidistä. Myös vauvan oma ääntely voi palauttaa hänen mieleensä iltahetken, jolloin äiti lauleli ja oli hänen lähellään (Sinkkonen 1997,43)

Musiikin rakenteilla on vastaavuuteensa vauvan varhaisissa kokemuksissa- tai oikeammin kongnitiiviset kehikot ovat olemassa ensin ja luovat teot etsivät niistä itselleen kodin. Musiikin kokemisen peruselementit ovat ihmisen kehityksen varhaisimmassa, esikielellisessä vaiheessa; aikana jolloin minuuden perusta lasketaan. (Sinkkonen 1997,49)

Pienen lapsen ääniympäristö

Hiljaisuus ja ääni kohtaavat joka päivä lukemattomia kertoja. Ei ole yhdentekevää millaisessa ääniympäristössä lapsi kasvaa. Toisaalta pidetään tärkeänä sitä, että lapsi saa tarpeeksi virikkeitä mutta yhtä tärkeää on, että lapsi saa myös levätä äänistä. Lapsi niin kuin aikuinenkin tarvitsee hiljaisuutta.

Oma merkityksensä on myös äänen voimakkuudella. Hiljainen ääni lähestyy meitä hellästi, se ei ole aggressiivinen. Hiljainen ääni on kuin ystävän silitys. Kädellämme me voimme koskettaa toisiamme pinnalta, mutta äänellä voimme koskettaa toisiamme myös sisältä.

Hiljainen ääni on lepoa keholle, mielelle ja sielulle. Hiljainen ääni myös herkistää korvia kuulemaan äänen pieniä vivahteita.

Voimakkaat äänet turruttavat havaintoamme. Voimme sulkea silmämme, kun valo on liian kirkas, mutta emme voi sulkea korviamme samalla tavalla. Sen sijaan voimme sulkea äänen pois tietoisuudestamme.

Hiljaisen äänen vaikutus on päinvastainen kuin voimakkaan äänen. Kuunnellessamme hiljaista ääntä rentoudumme ja avaudumme. Herkistymme kuuntelemaan. Samalla avaamme myös tietoisuuttamme.

Oman kehon värähtelyjen kuuleminen ja itsensä kanssa kosketuksissa oleminen on erittäin terapeuttinen kokemus Laulamalla hiljaa ja hienovaraisesti korvat aukeavat (Lehtiranta 1989,34 ; Vuori 1996) Kuuleminen on koskettamista, sillä äänen värähtelyn voi tuntea, Myös kuuro ihminen voi tuntea äänen värähtelyn. (Ahonen 1993,213)

Lähteet:

Ahonen, Heidi 1993. Musiikki sanaton kieli. Loimaan kirjapaino.
Brazelton, Berry T. 1995. Käännekohtia, Lapsen kehitys vauvasta kouluikään. Otava, Keuruu.
Erkkilä, Jaakko 1995. Musiikkipohjaiset tunteet ja musiikkkiterapia. Teoksessa Avaa mielesi musiikille s.125-136. Jyväskylän yliopistopaino.
Fredrikson; Maija 1994. Spontaanit laulutoisinnot ja enkulturaatioprosessi. Jyväskylän yliopistopaino.
Hirvonen, Hanna 1998. Vesi kannattaa, vesi raskauden ja synnytyksen helpottajana. Kirjayhtymä, Helsinki.
Laakso, Elina 1987. Musiikin ainedidaktiikka I, luento.
Lehikoinen, Petri. 1999. Luento Ääni ja surueseminaarissa 23.10.
Lehtiranta, Erkki 1989. Iegor Reznikoff—Gallialainen Orfeus inkarnaatio.´Synkooppi nr 31, 31-36.
Odent, Michel 1986. Luonnonmukainen synnytys. Gummerus, Jyväskylä.
Piha, Heikki-Jauhiainen, Tapani 1993. Puheäänen sanattomat viestit. Duodecim 109: 2114-2128. (nr 22)
Reznikoff, Iegor 1987. The Orphic and sound dimension in Kalevala. Pariisi
Reznikoff, Iegor1989. Sielun matka muinaisuudessa ja nykyisyydessä. Kriittinen korkeakoulu 89-98
Reznikoff, I. 1992. Kurssi Sibelius-Akatemian kirkkomuusikoille,Hki 31.3.-1.4.
Reznikoff, I. 1981. Le chant d´ Orphee. Congress National des Orthophonistes Bordaux 191-220
Reznikoff, I. 1993. Kurssi Sib-Akat. kirkkomuusikoille Kuopio, 3.-6.4.
Reznikoff, I. 1994. Kurssi Sib.-Akat. musiikkiterapeuteille Hki 23-26.3.
Saloheimo, Raisa 1991. Sinisiä ajatuksia:Ääni voimavarana pohdintaa ääniterapiasta. Musiikkiterapia n:o 2,48-51.
Salovaara, Kristiina 1998. Puhe ja musiikki: äänisilta lapsen kehitykseen julkaisussa Lahjakkuus lentoon. Hakapaino,Helsinki.
Sinkkonen, Jari 1997. Musiikin merkitys lapsen kehityksessä (s.41-53) julkaisussa Musiikki ja mielen mahdollisuudet. Punamusta, Helsinki
Stern, Daniel 1985. The Interpersonal World of the Infant. Basic Books, U.S.A.
Weeks,Bradford 1991. The physician, the ear and sacred music. Teoksessa Campbell (edit.) Music physician for times to come, 29-55.
Winnicott, D.W. 1989. Playing and reality. New York.
Verny, Thomas-Kelly, John 1987. The secret life of the unborn child. London. Sphere Books.
Vuori Hilkka-Liisa 1996. Hiljaisuuden syvä ääni. Kriittinen korkeakoulu 1996
Vuori, Hilkka-Liisa 1999 Äänenkäyttö apuna synnytyksessä, julkaisematon artikkeli.
Zimmermann, Peter 1991. Laulaen helpompaan synnytykseen, julkaisematon.

Takaisin kirjastoon